nopea

Illalla nututtaa

Olen sairastunut neuloosiin. Viimeistään iltauutisten aikaan puikot kilkkaa käsissä. Nojatuolin ympärille on kasautunut vuori lankoja ja keskeneräisiä töitä. Koska valmista syntyy ripeään tahtiin, ajattelin neuloa jotain myös hyvään tarkoitukseen. Loin 70 silmukkaa ja aloitin nutun.

Nuttua on kiva neuloa. Neule on kevyt käsissä, erilaiset neulepinnat tuovat työhön vaihtelua ja valmista tulee nopeasti. Nuttuun saa mahdutettua pienetkin kerät ja langanloput. Yksi nuttu painaa noin 80 g.

Kokeilin erilaisia ohjeita. Nuttu kahdella puikolla on suosikkini. Neulenopeus laski viiden puikon taktiikalla eikä pyöröpuikot olleet sen kätevämmät. Nutun ohjeet löytyvät Hyvin tehty -sivulta.

Ensimmäinen nuttu oli vaaleanpunainen, toinen raidallinen. Tein niille myös vaaleansiniset kaverit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Advertisement

Takatalven varalle, paksu virkattu huivi

Lankakorin pohjalta löytyi jättikerä lankaa. En edes muista mihin tarkoitukseen se alunperin oli hankittu. Muutama vuosi sitten virkkasin siitä korvallisen kypärämyssyn. Virkkauspinta oli pullea, nopea ja mukava tehdä. Ehkä loppulanka riitäisi kaulaliinaan tai sitten vain kauluriin.

Kaulaliina tuli. Napakka, paksu ja pehmeä. Takatalvi ei tullut. Kuvauspäivänä sentään satoi lunta. Äkkiä liina kaulaan ja menoksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Virkattu huivi asettuu mukavasti kaulalle. Pinta on samanlainen molemmilta puolilta. Jos käytät virkkausmallia johonkin muuhun esim. vaatteeseen, kannattaa huomioida, että malli ei jousta juuri ollenkaan. Työ etenee vauhdilla. Huivin virkkasin nopeammin, kuin kirjoitin tämän ohjeen.

Huivin ohje

Mallineuleessa on 10 kaksoispalloa, reunoilla yksi.

Virkkaa löyhästi 34 s + 3s kääntymiseen. Virkkaa  pallo neljänteen silmukkaan, 2kjs. Virkkaa kaksoispallon toinen puoli seuraavaan ketjusilmukkaan,  jätä kaksi silmukkaa väliin ja seuraavaan  kaksoispallon toinen puoli. Jatka kerros loppuun. Viimeiseen silmukkaan tulee taas  vain yksi pallo + 3 kjs kääntymiseen

Pallon virkkaus: *Langankierto, pistä koukku (ensimmäisellä kerroksella) silmukkaan/ketjusilmukkakaareen ja vedä lanka ylös* (noin 1,5,cm pituiseksi). Toista *-*2 krtaa = 7 lankasilmua koukulla. Ota lanka koukulle ja vedä kaikkien silmujen läpi, 2 kjs.

Kaksoispallon virkkaus: *Langankierto, pistä koukku samaan ketjusilmukkakaareen kuin edellinen pallo ja vedä lanka ylös* (noin 1,5,cm pituiseksi). Toista *-*2 krtaa = 7 lankasilmua koukulla. Pistä koukku seuraavaan ketjusilmukkakaareen ja tee uusi pallo. Vie lanka koukulle ja vedä kaikkien 13 silmun läpi kerralla. Virkkaa  2 kjs .

Muista virkata löyhästi. Koukku voi olla vyötteen suositusta isompi.OLYMPUS DIGITAL CAMERA Viimeistele virkkaamalla  kiinteitä silmukoita molempiin päihin.

Malli sopii pehmeään villalankaan. Puuvillasta virkaten palloista on vaikea saada tasaisia,  joustamaton lanka ei anna anteeksi kireyden vaihtelua.

Neulo mulle

_DSC0670Tuli pakkaset. ”Neulo mulle kaulahuivi” sanoi poika. Äidin sydäntä lämmitti. Olisihan tuo voinut sanoa osta tai anna rahaa. Katsottiin malleja. Poika halusi ainaoikeinneuletta, minä sain valita värin ja langan.

Äidin valinnat olivat käytännöllisiä: konepesun kestävää, pehmeää iholle ja kaikkiin takkeihin sopiva harmaan sävy. Langaksi valikoitui Viking Babyull joka neulotaan 2 1/2 mm puikoilla._DSC0661

Kaulahuivin ohje

Luo 50 s = 18 cm. Neulo tarvittava pituus. Kuvan huivi on 150 cm pitkä.

Pipon ohje.

Luo 80 s. Kudo lyhennetty kerros joka toisella kerroksella: -*Neulo 60s, käännä työ, nosta 1s neulomatta ja neulo loput silmukat oikein.                                                                 Neulo 70s, käännä työ, nosta 1s  ja neulo loput silmukat. Neulo 77s, käännä työ, nosta 1s ja neulo loput silmukat. Neulo 70s, käännä työ, nosta 1s  ja neulo loput silmukat.* Toista tähtien välistä ohjetta, kunnes neule yltää pään ympärille. Kääntymiskohtaa voi vaihdella muutaman silmukan tarkkuudella, jolloin neuleesta tulee tasaisempi eikä kääntymiskohdat erotu selvästi. Ompele lopuksi sivusauma ja kiristä kapeampi sivu suppuun.

Lankaa jäi jäljelle pieni kerä. Neuloin vielä lämmintä ranteeseen.

_DSC0674Ranteenlämmittimen ohje

Luo 30 s. Neulo 94 kerrosta tai tarvittava määrä. Päättele ja ompele sivusauma.

Jos käytät puolipitkiä hihoja, ranteenlämmitin voi olla pidempi. Levennä yläosaa neulomalla lyhnnetyjä kerroksia.