antiikki

Toukkapussi on valmis

Tyttäreni solisluu murtui synnytyksessä. Sairaalasta saimme joustavan verkon johon vauva pujotettiin. Kapaloakin suositeltiin, sillä murtumaan ei sattuisi, jos kädet pysyisivät paikallaan.  Olisinpa hoksannut kutoa kipeälle talvivauvalle toukkapussin.  Toukkapussi valmistui nyt jollekin toiselle vauvalle, toiselle puolelle maapalloa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toukkapussin ohje löytyy tämän blogin Hyvin tehty -> Toukkapussi -sivulta

 

Valokuvamalli haussa

Blogiin pitäisi saada valokuva. Kuka sovittaisi toukkapussia vauvattomassa talossa? Taru ei ole mikään vauvanukke ja ehdottaa siksi nallea. Kävin etsimässä vanhan nalleni varastosta. Nuorena nalle oli vaalea ja kiharainen, nyt hauras ja nuhjaantunut. Äitini ompeli nallelle lappuhaalarit vihreäruudullisesta kankaasta. Nelivuotiaana tuntui hienolta, kun nallella oli samanlaiset housut kuin minulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERANalle oli puolet pienempi kuin oikea vauva. Se ei täyttäisi toukkapussia vaikka käärittäisiin keittiöpyyhkeisiin. Nalle ja Taru neuvottelivat.  Taru nöyrtyy. ”Vain tämän kerran” se huokaa. ”Jos toisen neulot, saat harrastaa kuvankäsittelyä”, Taru lisää ja kömpii toukkapussiin. Nalle kehuu Tarua samannäköiseksi kuin Punahilkka.

 

Hain kameran. Taru oli sillä aikaa nukahtanut toukkapussiin. Nalle lauloi tuutulaulua. Oikeallakin vauvalla on varmaan mukavat oltavat lämpöisessä toukkapussissa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mainokset

Minun Taruni

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIsän isosisko oli sota-aikana kenttäpostissa töissä. Täti selvisi pommituksista, mutta kuoli kulkutautiin. Tädistä jäi muistoksi muutama valokuva ja nukke.

Kaija-täti veljiensä kanssa

Kaija-täti veljiensä kanssa

 

 

 

 

 

 

Minä ristin nuken Taruksi. Koska Taru oli vanha ja hauras sen kanssa piti olla varovainen. Tarun kanssa sai leikkiä mutta ei riehua eikä sitä saanut riisua. Vaatteet oli ommeltu tiukasti päälle. Juhlapäivinä Tarulle laitettiin helmet kaulaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATarulla oli pitkät, pisamaisen pilkulliset sääret. Isä kertoi, että nukke oli kastunut ja nuken täytteenä olleet sahanpurut olivat värjänneet sen jalat. Isän taitava täti neuloi Tarulle polvisukat, jotta jalat näyttäisivät siistimmältä. Minä ihailin lapsena Tarun sukkia ja toivoin, että joskus osaisin itsekin tehdä yhtä hienoja sukkia. Nyt minulla on isotädin ohuet neulepuikot ja taito hyppysissä, mutta niin hienoa sukkalankaa ei enää valmisteta.

Taru oli kaikissa leikeissä mukana. Se istui puutuolilla tai sängyn reunalla ja seurasi muiden touhuja. Sitä ei tarvinut syöttää ja nukuttaa päiväunille kuten vauvanukkia eikä se kaivannut rattaissa ulkoilemaan. Taru oli kuin nukkien isosisko. Ei kuitenkaan vielä aikuinen kuten Barbit, jotka vaihtoivat juhlavaatteita monta kertaa päivässä ja haaveilivat yläkerran kaverin luona asuvasta Kenistä.

Taru on nyt melkein satavuotias. Se ei aikojen saatossa ole paljoakaan muuttunut. Se istuu samalla puusohvalla, jossa muinoin istui ensimmäisen emäntänsä kanssa. Sieltä se seuraa, kun järjestelen villasukkiani uuteen vaatekaappiin tai keikistelen peilin edessä valitsemassa mekkoa. Jos olisin vielä lapsi, kuulisin miten Taru huokaa: ”Senkin barbi, päätä jo. Minulla on vain mekko ja yhdet villasukat. Hyvin niillä on viimeiset sata vuotta pärjännyt.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA