Lasten neuleet

Kierrätysvillaa

Lapseni sai kaverikierrätyksenä lohenpunaisen villatakin. Villari ei käytössä kulunut; oli lämmin kesä, se ei ollut sininen ja hihat eivät istuneet. Purin sen jo ennen kuin se jäi pieneksi. Kieputin vyyhdit, viruttelin, kiersin pyyhkeen sisällä kuivaksi ja ripustin henkariin kuivumaan. Painoksi laitoin toisen henkarin ja toisen vyyhdin. Mutkat suoristuivat eikä lanka venynyt liiasta painosta.

Lohenpunainen kerä lojui lankakorissa monta vuotta eikä löytänyt kutojaansa. Keväällä innostuin neulomaan vauvansukkia. Sukuun oli syntynyt uutta polvea ja paikalliseen sairaalaankin kerättiin sukkia vastasyntyneille. Lankakerä pääsi pyörimään kutomisen tahtiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALangasta tuli neljät sukat ja kaksi nuttua. Punnitsin pieneksi pyörineen kerän: 30 g. Siitä saa vielä yhdet sukat ja toiseen raidat. Hyvä kiertää monta kertaa.

Sukkien ohjeet löytyvät Hyvin tehty->Vauvansukkia sairaalaan -sivulta.

Advertisement

Lankalaihdutus etenee pienin askelin

Penkojaiset lankakorissa tuottivat punaisia pikkusukkia. Sukat ovat lähdössä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan vastasyntyneiden ja keskosten osastoille. Nyt kerätään sukkia kesäteemalla. Ovatko nämä liian jouluiset vai tuleeko kenellekkään mieleen  sarjatulppaanit, mansikat tai punaiset viinimarjat?  OLYMPUS DIGITAL CAMERATämä sukka painaa vain 15 g. Lankakori tyhjenee vauvansukkia tehden hitaasti mutta varmasti. Pieni käsityö mahtuu käsilaukkuun ja on helppo napata neulottavaksi pienelläkin tauolla. Pikkusukkia neulon usein automatkoilla. Mökkimatkalla valmistuu sukka mennessä ja sille pari tullessa. Varret neulon autossa yleensä kahdella puikolla. Ei sotkeennu puikot sylissä olevaan lankakerään eikä kilkutus häiritse kuskia.

Paksujen pikkusukkien ohje löytyy tästä blogista Vauvansukkia siraalaan -sivulta.

 

Sukkasuunnittelua

Lähdimme lakkaamaan venettä. Mukaan lähti vahingossa vain yksi pensseli. Työnjako meni siten että mies ajoi, minä neuloin, mies lakkasi, minä neuloin. Olisin minäkin voinut venettä huoltaa, mutta mies ei halunnut koskea puikkoihin.

Levittelin lankani eväspaikalle ja sytytin tulet grilliin. Joku oli unohtanut sinapin pöydälle. Neuloin pikkusukkia ja odottelin miestä makkaralle.

Mistä ideat tulevat? Ei sitä aina heti hoksaa.

635355796603055479

Sukkien ohjeet löytyvät tästä blogista Vauvasukkia sairaalaan -sivulta.

Illalla nututtaa

Olen sairastunut neuloosiin. Viimeistään iltauutisten aikaan puikot kilkkaa käsissä. Nojatuolin ympärille on kasautunut vuori lankoja ja keskeneräisiä töitä. Koska valmista syntyy ripeään tahtiin, ajattelin neuloa jotain myös hyvään tarkoitukseen. Loin 70 silmukkaa ja aloitin nutun.

Nuttua on kiva neuloa. Neule on kevyt käsissä, erilaiset neulepinnat tuovat työhön vaihtelua ja valmista tulee nopeasti. Nuttuun saa mahdutettua pienetkin kerät ja langanloput. Yksi nuttu painaa noin 80 g.

Kokeilin erilaisia ohjeita. Nuttu kahdella puikolla on suosikkini. Neulenopeus laski viiden puikon taktiikalla eikä pyöröpuikot olleet sen kätevämmät. Nutun ohjeet löytyvät Hyvin tehty -sivulta.

Ensimmäinen nuttu oli vaaleanpunainen, toinen raidallinen. Tein niille myös vaaleansiniset kaverit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA