Lankakorin löytöjä

OLYMPUS DIGITAL CAMERALainasimme anopilta Ladan ja lähdimme kiertämään Eurooppaa. Etelä-Ruotsissa alkoi autossa istuminen pitkästyttää. Käsillä ei ollut mitään tekemistä. Kävin Majkensin kivijalkakaupassa ostoksilla: pari vyyhtiä lankaa, puikot ja malli. Saila, ystäviemme esikoinen saisi tuliaiseksi kesäbodyn.

Tanskassa ajelimme pikkuteitä ja kolusimme kyliä. Mies halusi tutkia karttaa. Jouduin ajamaan enemmän kuin halusin. Kerin vyyhdit lankakeriksi.

Saksassa välttelimme  autobaanoja ja tutkimme taas pikkukyliä. Mies maisteli saksalaisia oluita, tutki karttaa. Minä jouduin yhä useammin rattiin. Pikku body ei valmistunut.

Kotona pakkasin langat hyvin. Ne olivat hukassa, kun omat lapset olivat pieniä. Kotia remontoidessa langat löytyivät. Kenelle kutoisin? Sailan vauva on jo kasvanut liian isoksi.

Jouluna syntyi Noa. Jos nyt ryhdistäydyn, saa Noa-poika puolivuotislahjaksi vihreän paketin.

Mainokset

2 comments

  1. Kirjoitat Tarja tosi kivasti! Näitä haluan lukea lisää 🙂

    Mun vauvahaalarintekele jää odottamaan lapsenlapsia, pidän sen hyvässä tallessa. Toissajouluna ostin itselleni lahjaksi sukkalankaa. Viimejouluksi päätin neuloa ne sukat. Sain jo mallinkin valittua, mutta en sitten kuitenkaan lankaa puikoille asti. Ensijouluksi teen ihan varmasti! Mun pitäis varmaa osallistua johonkin neuleblogihaasteeseen niin saisin vähän tsemppausta. Missäs niitä olis vain keksisitkö sinä?

    1. Kiitos kehuista Tuuli!

      Netistä löytyy kaikenlaisia haasteita. Voit neuloa mysteeerisukkia vähitellen päivittyvistä ohjeista, kerran kuussa vaihtuvan teeman mukaan tai ilahduttaa lämpimillä sukilla mielenterveysongelmista kärsiviä nuoria. Itseäni puhutteli lankalaihdutus, jossa on tarkoitus päästä eroon ylimääräisistä lankakiloista.

      Aloittelevan neulojan voisin haastaa itse. Sukka-sivulle päivitän ohjeita ja linkkejä. Ymmärrätkö ohjeita? Innostavatko linkit ja vinkit? Tsemppausta saa kommenttiruudussa tai kotoisasti lankakahvilassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s